| | |
Vuokraa loma asunto Rukalta !

Rukalle ja Kuusamoon tulijat tietävät voivansa viettää monipuolista ja viihtyisää lomaa.
Koko perheen hiihtokeskuksena Ruka palvelee monipuolisesti myös lapsia. Rukan rinteet ovat
ehdottomasti Suomen suosituimmat, minkä huomaa myös ensimmäistä kertaa tunturissa olevien kasvoilta.
Monta iloista ilmettä pitkin päivää kertovat laskettelun riemusta ja lomalla olon rentoudesta.
Laavut ja pikkupurtavapaikat tarjoavat mukavia lepohetkiä nuotiotulen ja kahvintuoksuisten sisätilojen lämmössä.
Rukalla ja Kuusamossa viihdytään kelillä kuin kelillä. Laskettelun ja lumilautailun
lisäksi tunturissa ja sen ympäristössä on monta mahdollisuutta harrastaa erilaisia lumilajeja.
Mutkittelevat metsämaastot ja avarat järvenjäät edustavat murtomaahiihtäjän unelmien täyttymystä.
Lukuisat ohjelmapalveluyritykset huolehtivat loman elämyksellisyydestä ja seikkailuntahdon toteuttamisesta.
Moottorikelkkasafarit erämaaleireineen sopivat myös kokousvieraille ja incentive-matkalaisille.
Pakkasen satuttaessa poskipäitä Kuusamon Tropiikissa on lämmintä ja rentouttavan poreilevaa vettä,
helliviä kylpyläpalveluja, hyvää ruokaa ja nautinnollisia drinkkejä.
Kun lumi sulaa, alkaa Kuusamon aina yhtä vihreä kesä. Kuusamon vesistö houkuttelee narraamaan taimenia
ja melomaan pitkin kallioseinämien reunustamia kapeita jokia. Vuolaimmat kosket saavat uhmakkaimmat
vastustamaan luonnon voimia. Ja haastetta löytyy tietysti myös Rukatunturilta!
Huoneiston pinta-ala on n.150 m2 + nukkumaparvi, neljä makuuhuonetta, kaksi wc:tä, kelosisäsauna,
kodinhoitohuone, varastoalakerta suksille, kelkoille ym ym Terassi avautuu kolmeen ilmansuuntaan.
Autokatos ja varasto, johon saat mukavasti auton suojaan niin kuin myös muut varusteesi.
Varustukseen kuuluvat muun muassa jääkaappi, pakastin, astianpesukone, pesukone,korkeatasoinen ruokailuvälineistö,
TV, DVD/video, stereot ja takkapuut, joita voit joutua saunalämpimiks hieman työstämään.
Vuoteita on helposti kahdeksalle henkilölle, lisävuoteet kahdelle ja tarvittaessa vielä kaksi lisäpatjaa.
Hissille ja lähimpään ravintolaan on talvella matkaa noin 800 metriä, alas voit mukavasti laskea, ylös on reippailtava.
Kelkkareitit ja hiihtoladut kulkevat kotirinteen vieritse takapuolelta.
Kysy edullinen LVI-miehen vuokra ! Vaikka yksi yö, kaikki käy, paitsi ei Ruplat
tai kerää pisteitä WTT-tuoteostoilla ja majoitu ilmaiseksi !
| | | |